Teostietoja

Tältä sivulta löydät tarkempia tietoja näyttelykiertueella olevista teoksista.

Mari Antjärvi
Anitta Asunta-Plane
Mirja Autio
Niina Friman
Soile Kollanen
Saija Lehtonen
Minja Revonkorpi
Svetlana Ruoho
Ilona Rytkönen
Leena Sipilä
Pekka Suomäki
Ville-Juhani Sutinen
Hannele Torniainen
Toûa Toûa

Mari Antjärvi: Teossarja Tuho

Teos: Kadonneet mustikkapaikat (nro 1)


Tutut maisemat ja metsäpolut häviävät

”Avohakkuun jäljiltä rikki revitty maa on metsätuhon voimakkain ilmentymä. Hakkuut ovat modernin metsätalouden voittokulussa myyty ihmisille luonnollisena osana metsän elinkaarta. Mutta tuhon kuvana se jättää vain harvoin kylmäksi. Tämän rumuuden kuvaston pitäisi olla huomattavasti laajemmin esillä, jotta yhtä useampi ihminen ymmärtäisi miten huonosti suomalainen metsä voi. Samoin pitäisi tuoda esille paljon nykyistä voimakkaammin katoavan metsäluonnon kauneus koko laajuudessaan.”1

”Teologi Panu Pihkala kirjoittaa ympäristöahdistuksesta kertovassa kirjassaan Päin helvettiä? (2017), että paikkaan liittyvää kaipuuta on kuvattu termillä solastalgia. Solastalgia on yhdistelmä sanoista ’solace’ eli lohtu ja ’nostalgia’ eli kaipuu kotiin tai tärkeään paikkakokemukseen. Solastalgiaa kokee ihminen, joka suree ympäriltään tuhoutuvaa paikkaa. Tuolloin ihminen potee koti-ikävää, vaikka hän asuu kodissaan. Pihkala pohtii, että paikat ovat syvemmällä ihmisessä kuin ehkä kuvitellaan. Ihmiset eivät vain kulje tai asu paikoissa, vaan paikat muovaavat meitä.”2

—-

1. Särkkä, Mauno 2009. ”Metsää etsimässä.” Teoksessa Mira Käkönen ja Elina Venesmäki (toim.) Metsän jäljillä, Helsinki: Into kustannus, 116

2. Räinä, Jenni 2019. ”Kielletyt puheenaiheet.” Teoksessa Anssi Jokiranta et al (toim.) Metsä meidän jälkeemme, Helsinki: Like kustannus Oy, 86.

Teos: Raiskio (nro 2)


Metsäteollisuuden hampaiden mylly

”Kantojen repiminen, maaperän kääntäminen, taimien istutus ja puiden laajamittainen muuttaminen paperiksi tai polttoaineeksi ei voi tapahtua köyhdyttämättä maaperän eloperäistä hiilipankkia, joka ylläpitää maanpäällistä elämää. Jokaisella avohakkuukierroksella ryöstetään ja huuhdotaan vesistöihin vuosituhansien tuotto, joka pysyy poissa myös tulevilta sukupolvilta.”1                 

”Avohakkuiden on väitetty aiheuttavan samanlaisia seurauksia kuin esimerkiksi luonnollisesti esiintyvien metsäpalojen. Tutkijoiden mukaan väite ei pidä paikkaansa. Edes metsäpalon jälkeen metsä ei tuhoudu kokonaan, kuten avohakkuussa. Sinne jää elävää ja kuollutta puustoa.

Suomessa avohakataan 100 000 hehtaaria vuodessa ja uusi metsä syntyy osin jalostetuista ja istutetuista tai mista.”2       

”Vaikka metsäteollisuutemme on jo nyt suurelta osin energiateollisuutta, marssijärjestys puun käytössä on silti selvä: ensin täytetään paperi- ja selluteollisuuden tarpeet, muut sektorit tulevat perässä. Tämä teollisuuden rakenne suosii ilmastonmuutosta, sillä selluteollisuus käyttää lyhytkiertoista nuorta puuta, jonka saamiseksi metsä on pitänyt avohakata, maaperää käsitellä ja taimikko istuttaa. Nämä toimenpiteet muuttavat metsämaaperän hiilinielusta hiilen luovuttajaksi. Lopputuote paperi on lyhytikäinen ja palaa pian ilmakehään.”3

—-

1. Kakko, Ossi 2009. ”Keräily elämäntapana suomalaismetsissä.” Teoksessa Mira Käkönen ja Elina Venesmäki (toim.) Metsän jäljillä, Helsinki: Into ustannus, 131

2. Ruohonen, Anna 2019. ”Mitä parannamme, kun parannamme metsää?” Teoksessa Anssi Jokiranta et al (toim.) Metsä meidän jälkeemme, Helsinki: Like kustannus Oy, 145

3. Eräjää, Sini 2012. ”Risuja uuniin – mihin metsät riittävät?” Teoksessa Pekka Borg (toim.) Polkuja metsään, Helsinki: Into kustannus Oy, 123–124

Teos: Häviävä luonto (nro 3)

Nuoret yksipuolistuvat puupellot

”Puhumme metsästä, mutta pysähdymme har vemmin miettimään, mitä sillä tarkoitamme. Riittävätkö pelkät puut tekemään metsän? Suomalaisesta metsästä suurin osa on talousmetsää, jota hakkuut ovat muuttaneet hakkuutavasta riippuen: jossakin vähemmän, monin paikoin rajusti.”1

”Vaikka usein julkisuudessa puhutaan juuri vanhojen metsien häviämisestä, on Suomesta katoamassa majesteettisten puuvanhusten lisäksi paljon muutakin. Metsän ominaisin piirre on erilaisten elinympäristöjen mosaiikkimainen vaihtelu. Tämän elämää pursuavan lehtojen, kangas- ja kalliometsien, korpienja rämeiden sekä puuston siimeksessä solisevien purojen luontaisen vaihtelun tehometsätalous on meiltä vienyt.”2

”Monen lajin alamäki on ollut hämmästyttävän jyrkkä. Esimerkiksi helmipöllö oli vielä 1950-luvulla Suomen runsaslukuisin petolintulaji, mutta nyt se on taantunut silmälläpidettäväksi. Syy on sama kuin muillakin metsälajeilla: vanhat, elinympäristöiksi kelpaavat metsät ovat kadonneet. Niiden tilalla kasvaa nuorta metsää. Lähes kaksi kolmasosaa Suomen metsistä on alle 80-vuotiaita. Keskimäärin, mitä enemmän laji tarvitsee vanhaa metsää sitä huonommin sillä menee.”3

—-

1. Räinä, Jenni 2019. ”Olipa kerran.” Teoksessa Anssi Jokiranta et al (toim.) Metsä meidän jälkeemme, Helsinki: Like kustannus Oy, 18

2. Särkkä, Mauno 2009. ”Metsää etsimässä.” Teoksessa Mira Käkönen ja Elina Venesmäki (toim.) Metsän jäljillä, Helsinki: Into kustannus, 115

3. Jokiranta, Anssi, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä 2019. ”Aluksi.” Teoksessa Anssi Jokiranta et al (toim.) Metsä meidän jälkeemme, Helsinki: Like kustannus Oy, 12

Anitta Asunta-Plane: Lintumetsä

Koivunrunkoja ja Rakukeramiikkalintuja yhdessä.
Linnut ovat tehty käsinrakentamalla kivisavesta. Rakulasitukset ovat omia lasitteitani, tehty eri oksidien ja karbonaattien sekoituksista. Rakupoltossa esine nostetaan kuumasta uunista ja laitetaan viileään sahanpuruun, jolloin lasite rikkoutuu ja savu pääsee mustaamaan lasitteen halkeamat.
Jokaisella polttokerralla lasitteen väri on yllätys.

Mirja Autio: Millainen on sinun maakuntamaisemasi – kuinka sitä katselet?

Työstin metsoaihetta v. 2019 Taitoliiton Käsityöperinnön kummitoiminta-hankkeeseen nivoutuneessa projektissani. Metsä oli hyvin keskeinen ympäristö aiheelleni. Siksi halusinkin jatkaa kyseisen aiheen työstämistä itsenäiseksi teoksekseen; Metson maisemissa – metsään katsellen!  Ajatukseni avoimesta, aukkomaisesta Metson muodosta ja sen kautta katselemisesta, syntyi jo tuotekehityksen alkuvaiheessa ja herätti jo tuolloin kysymyksen – millainen on sinun maakuntamaisemasi ja kuinka sitä katselet?

Metso, tuo uhkea ja pelottavakin metsän valtias; ukkometso, yhdistetään Keski-Suomeen – metsäsuomeen. Onhan tämä suurin metsäkanalintumme myös Keski-Suomen maakuntalintu.

”Metso kuvaa meille niin tärkeää Keski-Suomalaista luontoa ja maisemaa, myös metsää”.
 ”Metsolta voisimme ottaa oppia ekologiselle elämäntavalle, metsohan on tärkeä osa luontoamme ja kulttuuriperintöämme”.
”Metsoverkosto voisi yhdistää koko maakuntaa uudistuksienkin keskellä”.
”Metso viestii ylpeyttä omasta ympäristöstään, omista kyvyistään ja taidoistaan, halua tuoda näitä esiin, vahvasti ja positiivisen itsekeskeisesti, kuitenkin muita kunnioittaen”.

Yllä siteeratut otteet ovat Keski-Suomen kuntapäättäjien kommentteja metso-aiheesta tekemäni kyselyn vastauksina.

Niina Friman: Kanto 14

Teknologia kuuluu elämäämme päivittäin, halusimme sitä tai emme. Tietokoneet ja muut älylaitteet kulkevat mukanamme yhtä luontevasti kuin avaimet taskussa. Älylaitteiden maailma voi olla kuitenkin myös kiireinen, häiritsevä, kylmä, jopa ahdistava. Vastapainoksi tälle suunnittelin kannettavalle tietokoneelle suojan, jonka ulkonäkö vie ajatukset mahdollisimman kauas kiireestä ja stressistä; Suomen luontoon. Suunnitteluni lähtökohtana oli valmistaa visuaalisesti eleetön, silti puhutteleva ja yksinkertainen käyttöesine. Näin syntyi Kanto 14.
Kanto on litteä, laukkumainen, kaksitaskuinen säilytin, kuljetussuoja ja sisustuselementti. Kantoa voi myös käyttää hiirimattona molemmin puolin; niin korkki- kuin huopapintakin sopii hiirimatoksi. Kanto 14 on suunniteltu 14” kannettavalle tietokoneelle.
On sanomattakin selvää, että tulevaisuudessa tuotesuunnittelussa on otettava huomioon ekologisuus ja kierrätysmateriaalit. Kanto on valmistettu Suomessa, suomalaisesta Green Craft -kierrätyshuovasta, jonka raaka-aineet kerätään teollisuudelta ja kuluttajilta. Kanto on valmistettu täysin käsityönä.
Yksi itselleni tärkeimmistä asioista tuotteen ulkonäön lisäksi on sen tuntu; miltä tuote tuntuu kun sitä koskettaa, millainen olo siitä tulee, haluaako sitä sivellä ja tunnustella. Villa on samaan aikaan sekä pehmeä että karkea, vahva, tiivis ja kestävä. Kaunis ja eleetön huopa saa elävyyttä korkista, joka luonnonmateriaalina (tässä korkkikangas) yhdistyy luontevasti villan sekä tuotemerkissä olevan nahkan kanssa. Uniikki kierrätysmateriaali on pintana elävä ja luonnonmateriaalina värjättävissä. Viimeisen silauksen tuotteelle antaa puunappi. Tuotteesta huokuu käsityö, viimeistellyt yksityiskohdat ja laatu.
Kanto sopii eleettömän ja ajattoman ulkonäkönsä vuoksi kenelle tahansa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Se sopii niin kotiin kuin työpaikalle, ekologisuutta, suomalaisuutta ja pehmeitä arvoja suosivalle kuin tyylitajuiselle piinkovalle bisnesmiehelle. Näen käyttäjäkunnan laajana, koska tuote on aito, koska siinä ei ole mitään liikaa. Samoin näen myös tuotteelle suunnittelemani tuoteperheen mahdollisuudet. Tuoteperheeseen kuuluu kannettavan 14” tietokoneen suojan ohella myös 15,6” koneen suoja, tablettisuoja, korttilompakko ja erikokoisia olkalaukkuja sekä reppu/olkalaukku.
Tuotteen keveys (paino 140g), särkymättömyys ja litteä muoto ovat suuri etu. Lähettäminen on edullista, vaivatonta ja riskitöntä. Varastoiminen on helppoa. Tuotteen mitat ovat 38x29cm, korkeus 2cm. Tuote on myös asiakkaalle helppohoitoinen ja vesipestävä.
Tuotteen materiaalit:
Green Craft -kierrätyshuopa (värjätty käsin Telon -happovärillä),
korkkikangas, nahka, puu, polyesterlanka.

Soile Kollanen: Kannon yllä mielen kuvitus

Olen osa pientä perholaista metsätilaa sukujuurissani.

Toissa vuonna kevättalvena pihapiirin metsän koskemattomuuteen
tehtiin aukko navetan taakse  —kahden hehtaarin sekametsä kaadettiin ja vietiin pois.

Valokuvasin seuraavana vuonna aukon kannot, jotta muistaisin.

Kannot olivat puhuneet minulle unen kuvana jo kauan ennen näitä tapahtumia.
Unessa kannon päällä leijui ilmassa kuusi kultaista käpyä ja niiden yläpuolella
veistetty pölli.  Toteeminen pölli symboloi Ennen-Jälkeen-Uudelleen –leikkiä:

Oli ennen metsä
Metsästä pöllin kanto
Kannosta yllin kyllin
Yllin kyllistä mielen kuvitus
Kuvituksesta uusi metsä
Uudesta metsästä mielen totta
Mielentodesta elämänkierto
Elämänkierrosta …

Kannot on kuvattu ylhäältäpäin katsottuna.

Kuva-asetelmaan on sisältynyt puun leikkauspinta, vuosirenkaiden muodostelmat,
kannon päälle kulkeutunut luonnon materiaali ja kantoa ympäröivä metsäpohja.

Kantokuvat on varioitu kuvamanipulaationa. 
Yhdestä on tullut kaksi — todellisuus ja sen rinnakkaistodellisuus.

Kuvaparit on tallennettu videoksi, joka etenee vuoropuheluna
parista toiseen vaihtuvana kuvavirtana.

Saija Lehtonen: Hibernatus

Olen Keski-Suomesta Karstulasta metsän keskeltä kotoisin oleva taidekäsityöläinen ja taiteilija. Keskeisimmät inspiraation lähteeni ovat luonnonmateriaalit ja käytän niitä teoksissani laaja-alaisesti. Materiaaleinani ovat mm. kalansuomut ja hirvenkarvat. Minua inspiroivat myös perinteiset, ekologiset käsityötaidot, joiden mukana siirtyy paljon syvää tietoa. Vanhat taidot tuovat ymmärrystä luonnon kiertokulusta ja kytkevät ihmisen kiinteäksi osaksi ympäristöään. Suhtaudun näihin taitoihin ja materiaaleihin intohimoisella kiinnostuksella ja olen erityisen kiinnostunut arktisen alueen kulttuuriperinnöstä.

Olen valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2019 ja tekstiilimuotoilijaksi vuonna 2006. Olen jäsen Moduksessa, Korutaideyhdistyksessä, Ornamossa ja Suomen perinnenahkureissa.

Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä eripuolilla Suomea ja osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 2005 lähtien. Viimeksi teoksiani on ollut esillä Tampereella Emil Aaltosen museolla yhteisnäyttelyssä SQIN (2018-19), Helsingissä galleria Forum Boxissa (2019) ja Cardiffissa Craft in the Bay -galleriassa Isossa-Britanniassa (2019). Teoksiani on mm. Karstulan kunnan kokoelmissa.

Hibernatus -teoksen materiaaleina olen käyttänyt hirvensarvia, majavannahkaa sekä kierrätettyjä metalli- ja nahkaosia. Hibernatus tarkoittaa latinaksi talviunta.

Minja Revonkorpi: Tanssija, Parantaja ja Haaveilija

Metsä on meissä suomalaisissa sisäänrakennettuna voimana. Yhteys luontoon on parantavaa, alkukantaista, romanttista, runollista, karua, arkipäiväistä, palkitsevaa. Luonnon ja ihmisen yhteenkietoutumisesta kertovat teokseni Tanssija, Parantaja ja Haaveilija. Teosten pohja on puuta, ja puun kuviot ovat näkyvissä. Tekemäni kuva yhdistyy näin luonnon muokkaamiin kuvioihin. 
www.minjarevonkorpi.net

https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/minja-revonkorpi

Hannele Torniainen: Maatalous- ja metsätieteiden maisteri vm 1909 ja Lehtolapsi

Vanhojen valokuvien tunnelma ja henkilöhahmot ovat inspiroineet minua Lehtolapsi  ja Maatalous- ja Metsätieteiden Maisteri vm 1909:n – teosten syntyyn. Vanhojen valokuvien ihmiset seisovat asennoissaan jäykkinä ja ilmeettöminä, jopa surullisen vakavina. Mielessäni lähtee syntymään elämäntarinoita kuvien henkilöiden ympärille. Näissä teoksissani olen säilyttänyt valokuvista vain henkilön kasvot ja kierrättämällä erilaisia löydettyjä esineitä ja luonnonmateriaaleja olen rakentanut henkilölle kuvitteellisen elämäntarinan.

MAATALOUS- JA METSÄTIETEIDEN MAISTERI VM 1909

Herra vai narri? Pyntätyt kaulukset, arvokas hattu, miesten puku. Tärkeä hetki vastavalmistuneen elämässä. Tutkinto on suoritettu, kuvassa on vakavasti otettava asiantuntija. Kuitenkin henkilön ilme kertoo epävarmuudesta, ja olenkin vakuuttunut, että tämäkin maisteri kääntyy lopulta äidin puoleen neuvoa kysymään.

LEHTOLAPSI

Suomen lehtometsissä liikkuessa kannattaa varoa, ettei tallo harvinaisia kauniita kukkia, joita siellä kasvaa. Isättömän Lehtolapsen elämän taival ei liene helpoimpia, mutta pippurisella luonteella tämäkin lapsi löytää varmasti oman elämäntehtävänsä ja pärjää maailman tuulissa.

Svetlana Ruoho: Kultainen tuuli

Taulu on maalattu pellavakankaalle öljyväreillä ja kollaasitekniikalla, koko 100 x 120 cm. Kollaasi (tuohi, lehdet ja kelmu) auttaa minua saamaan teokseen enemmän merkitystä ja visuaalista vaikutusta (pinnan tekstuuria ja vahvistaa värejä). Tämän teoksen maalaaminen tapahtui yllättäin minulle. Viime syksyllä maalasin ulkona öljyllä luonnoksen 40 x 45 cm kartongille kauniista kullansävyisestä koivusta. Se oli melkein viimeisiä hetkeä, kun ei vielä kaikki lehdet olleet ehtineet putoamaan puista. Päivä oli aurinkoinen ja tuulinen. Se oli kultainen tuulen puuska. Kuin elämässä, jotain ihanaa aurinkoista, iloista, vauhdikkaasta, mutta saman aikaan poismenevää, hetkellistä. Luonnoksen minulta osti eräs rouva, joka koki maalauksen omana elämänsä vaiheena, eli kultaa ja oksia täynnä. Tämä tapaus inspiroi minua isomman teokseen maalaamiseen. Ja nyt katsoja toivottavasti voi löytää siitä omat merkitykselliset vivahteet ja tärkeät ajatukset. 

Ilona Rytkönen: Öiset urut

Taidemaalari Ilona Rytkönen (1962) asuu ja työskentelee Jämsänkoskella.

Öinen metsä ei suinkaan ole äänetön. Sen sisällään pitämät rapinat, suhinat, huhuilut, huudot, naukumiset, rasahdukset, kopahdukset, piipitykset, lehahdukset, läpsytykset, nuuskutukset, kiljumiset, vaikerrukset, rääkymiset, kopinat, narahdukset, tömähdykset ja pyrähdykset saavat syntymään samaan aikaan sekä karmivia että nautinnollisia väristyksiä. Näistä kaikista syntyy kuulaassa kaikupohjassa ”Öiset urut”.

Saara Heikkilä kirjoittaa Jyväskylän taiteilijaseuran blogissaan:

”Rytkösen teoksille tyypillistä on tilan antaminen katsojalle sitä kautta, että teokset eivät hae viimeisteltyä suljettua vaikutelmaa, vaan ovat kuin itse tunteen kuvia; liikkuvia, vaihtuvia, hetkellisiä.

(…) Aihe, taiteen tekemisen filosofia ja tekniikka tekevät Rytkösestä erikoisen taiteilijan. Aiheet ovat usein jotakin totuttua: ihminen, kasvot tai maisema. Niiden arkisuus on realismia, tekniikka taas lähestyy taidetta kuin abstraktia ekspressionismia impressionistisin vedoin. Rytkönen katsoo taiteessaan sekä sisäänpäin että ulospäin. Mutta sisäinen antaa näkyvälle sävyn, liikkeen ja tunteen. ”

Kirjoittaja: Saara Heikkilä

Kirjoittaja on taidehistorian maisteriopiskelija sekä vapaa taidekirjoittaja.

http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/3520

http://www.ilonas.fi

Leena Sipilä: Risukko ja Metsä

RISUKKO – seinätekstiili

työtapa: ekologinen huovutus ilman kemikaaleja ja saippuaa jolloin säästyy runsaasti puhdasta juomavettä – vesijalanjälki pienenee
koko: 65 x 150
valmistusvuosi 2015
materiaalit: pellava, merinovilla sekä ledvalot

Tässä olen halunnut hassutella karkealla pellavalla ja pehmeällä  villasilpulla, joka on leikkuujätettä ja tavallisesti menee roskikseen.


METSÄ – tilanjakaja / verho

työtapa: ekologinen huovutus ilman kemikaaleja ja saippuaa jolloin säästyy runsaasti puhdasta juomavettä – vesijalanjälki pienenee
koko: 90 x 240
valmistusvuosi 2020
materiaalit: merinovilla ja silkkiorganza ja luonnonsikki

Aihetta olen käyttänyt aikaisemminkin muunmuassa
KASVU–silkkihuopasaalissa, porvaristytöstä kuningattareksi, joka oli  Jyväskylän kaupungin lahjassa kuningatar Silvialle vuonna 2005.

Pekka Suomäki: Mittatilaustyö

Nykyisen elämänmuotomme pahin vihollinen, ihminen, uskoo jatkuvan kasvun autuaaksi tekevään voimaan. Metsien kohdalla se kuitenkin tekee poikkeuksen ja avohakkaa maapallon keuhkoja seurauksista piittaamatta. Resurssien rajallisuus alkoi hahmottua jo 1980-luvulla, mutta Talouskasvu ilman rajoja -liikkeen meno on tämän jälkeen vain yltynyt. Raha määrittelee rytmin, joka on niin raju, että luonto ei ole enää pitkään aikaan pysynyt mukana. Mekin kärsimme, mutta laskun ylikulutusjuhlasta maksavat tulevat sukupolvet.

Ville-Juhani Sutinen: Made in Finland

Valokuvasarja Made in Finland tutkii metsiä ihmisen jälkien, kuten romujen ja jätteiden kautta. Sekä korpeen että lähimetsiin on jätetty monenlaista tavaraa. Yleensä siitä on haluttu hankkiutua eroon ja se on yksinkertaisesti heitetty metsään. Romut eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Jotkut esineet ovat olleet hylättynä vuosia ja ne ovat synnyttäneet luonnon ja kulttuurin uudenlaisen symbioosin. Valokuvasarja tarkasteleekin turmellun metsän ohella dystopistista tulevaisuuden luontoa, jonka kasvit ja jätteet yhdessä muodostavat. Tarkoituksena on kysyä, onko suomalaisilla erityinen luontosuhde, vai onko se enää pelkkä myytti.

Toûa Toûa: planting oneself to the woumb of mountains

Toûa Toûa (1990, Jyväskylä) on performanssi- ja kuvataiteilija, joka pyrkii luonnollisena ja tyhjänä olemiseen, sekä leikkisänä ja uteliaana pysymiseen. Hän käyttää apunaan rituaaleja, aikaa, ääntä ja liikettä niin löytämiseen kuin esittämiseen. Hän työskentelee yhteisöissä, metsissä, vedessä ja vuoristoissa toimien elämän, elossaolemisen, rakkauden ja eheyden puolesta. https://toua.crevado.com